Apteekista apua koiran loishäätöön

Apteekista apua koiran loishäätöön | Oriola

Miten löytää koiralle oikeanlainen loishäätö? Mitä apteekkihenkilökunnan on hyvä tietää, kun asiakas tulee kysymään koiransa loishäädöistä? Vastaajana eläinlääketieteellisen parasitologian dosentti Anu Näreaho Helsingin yliopistosta.

Mitä apteekkihenkilökunnan on hyvä tietää, kun asiakas tulee kysymään koiransa loishäädöistä?

Koirille etsitään tavallisesti matohäätölääkitystä. Asiakkaalta kannattaa silloin kysellä, minkä ikäisestä koirasta on kyse. Jos kyse on pennusta, sitä on syytä lääkitä tiuhaan. Yleensä kasvattaja tai eläinlääkäri on jo antanut omistajalle ohjeet pikkupennun matohäädöistä, ja niitä on syytä noudattaa. Jos taas koira on aikuinen ja tavallinen kotikoira, matohäädön tarvetta voisi kartoittaa: eläinlääkäri suosittelee tätä nykyä ensin ulostetutkimuksia ja vasta sen perusteella tarvittaessa matohäätöä.

Ulostetutkimuksilla yritetään ehkäistä turhaa matolääkkeiden käyttöä ja mahdollista matolääkeresistenssiä. Koirien loisilla resistenssiä ei ole meillä vielä havaittu, mutta maailmalla siitä on yksittäisiä raportteja. Meillä matolääkeresistenssiä esiintyy hevosten loisilla. Matolääkitystä pitää harkita koirakohtaisesti myös siksi, että koirat elävät hyvin erilaisissa olosuhteissa. Matotartuntariski kotikoiralla on täysin erilainen kuin vaikkapa metsästyskoiralla tai matkustavalla koiralla.

Lääkeresistenssi on vakava ongelma, joka tavallisen koiranomistajankin on hyvä muistaa. Apteekkihenkilökunta on tärkeässä roolissa siinä, että asiakkaalle vinkataan ulostetutkimuksista. Samalla saadaan tietää, mitä loista ollaan häätämässä, ja osataan valita soveltuvimmat lääkkeet ja annokset.

Mitä apteekkihenkilökunnan kannattaa muistaa matolääkkeiden eri ominaisuuksista?

Laajakirjoinen matolääke tehoaa sekä pyörömatoihin että heisimatoihin. Koirillahan esiintyy erityisesti pyörömatoja, ja varsinkin pentujen lääkitykset voi suunnata selkeästi pyörömatoihin.

Heisimadot tarttuvat vain väli-isäntiensä kautta koiraan, joten koiran on pitänyt syödä jotain sellaista eläintä, jonka kautta tartunta saadaan. Sen takia erityisesti metsästyskoirilla on heisimatoriski. Ne pääsevät vapaasti juoksemaan metsässä ja ehkä omistajan huomaamatta nappaamaan pikkujyrsijän suuhunsa, ja niille myös saatetaan heittää palkkioksi osia saaliseläimestä.


Toisin sanoen apteekkilaisen kannattaa matolääkkeitä suositellessaan ottaa huomioon asiakkaan koiran riskiprofiili. Se selviää vain kyselemällä: millainen koira on, metsästääkö se tai pääseekö muutoin juoksentelemaan vapaana vaikkapa mökkimetsissä? 

Millaisia ulkoloisia vastaan koiranomistaja yleisimmin etsii apua apteekista?

Yleensä omistaja tulee apteekkiin hakemaan apua, kun hän on todennut, että koirassa on puutiaisia tai kirppuja. Lääkitys valitaan siis useimmiten jo havaitun ulkoloisongelman seurauksena.

Puutiaislääkkeistä koiran omistajalle on hyvä kertoa, että osa niistä tehoaa vasta sitten, kun punkki on altistunut koiran verelle. Verta syöneen punkin löytyminen koirasta ei siis ole koiralle vaarallista, jos suojaava punkkilääkitys on voimassa. Silmin havaitut puutiaiset kannattaa toki poistaa apteekista saatavilla apuvälineillä.

Perinteiset tavat lääkitä koira punkkeja vastaan ovat punkkipannat, paikallisvaleluliuokset ja sumutteet. Uusimmat tuotteet punkkeja vastaan ovat tablettimuodossa, ja ne ovat reseptituotteita.

Koiran punkkilääkitystä suunnitellessa kannattaa selvittää, onko perheessä kissa, joka elää läheisissä väleissä koiran kanssa. Osa koirille soveltuvista lääkkeistä on kissalle myrkyllisiä, ja kissa saattaa altistua niille, jos se on kontaktissa koiraan.

Suomalaiskoiran matolääkitys

Pentu

Sukkulamatoihin, erityisesti suolinkaisiin, tehoava lääkitys annetaan 2, 4, 6, 8 ja 10 viikon iässä. Samalla lääkitään myös pentujen emä vieroitukseen asti. Jos halutaan varmistua lääkitysten onnistumisesta, voidaan kolmen ja neljän kuukauden iässä tapahtuvien rokotusten yhteydessä tutkia ulostenäyte ja päättää lääkitystarpeesta sen perusteella. Jos omistaja ei ole halukas tutkituttamaan näytteitä, lääkitään pentu alun tiuhan lääkityksen jälkeen kuukauden välein puolen vuoden ikään asti ja sen jälkeen riskiprofiilin mukaan.

Aikuinen koira

Aikuisten kotikoirien rutiinimatohäädöt tulisi mahdollisuuksien mukaan korvata ulostetutkimuksilla, jotta tiedetään, onko lääkitystarvetta – ja jos on, mitä hoidetaan. Aluksi tutkimuksia tehdään tiuhempaan, mutta peräkkäisten negatiivisten tulosten jälkeen tutkimisväliä voi harventaa. Tutkiminen tehdään kuitenkin vähintään kerran vuodessa.

Jos diagnoosia ei ole, vaikuttava aine ja lääkitystiheys tulisi valita koiran riskiprofiilin mukaan. Joskus laajakirjoinen lääke tai monen vaikuttavan aineen yhdistelmä on paikallaan, mutta ei aina. Tutkimusten ja lääkitysten tarve voi lisääntyä esimerkiksi matkustustilanteissa, koiran sairastuttua immuunipuolustusta heikentävään yleissairauteen tai sen saadessa immunosuppressiivista lääkitystä.

Kennelkoira

Kennelille laaditaan loiskontrollisuunnitelma kasvattajan ja eläinlääkärin yhteistyönä. Loiskontrollisuunnitelman teko edellyttää kennelissä esiintyvän loiskirjon sekä kennelin koirien riskiprofiilin tuntemista. Suomalaiskenneleiden yleisimmät sisäloiset ovat suolinkaiset sekä giardia.

Matkaileva koira

Matkailevan koiran lääkitykset toteutetaan kohdemaan loistilanteen mukaan. Omistajan kannattaa selvittää loisasiat hyvissä ajoin ennen matkaa, jotta esimerkiksi sydänmatoestolääkitys voidaan aloittaa ajoissa. Myös ulkoloisia esiintyy monissa maissa huomattavasti Skandinaviaa enemmän. Heisimatolääkitys Suomeen palatessa tulee toteuttaa ja dokumentoida Eviran ohjeiden mukaan.

Metsästävä koira

Metsästävän koiran heisimatolääkitys on syytä muistaa viimeistään metsästyskauden päätteeksi. Evira ohjeistaa antamaan heisimatolääkkeen myös ennen kauden alkua.

Lähde: Saari, Näreaho ja Nikander: Elinympäristönä koira – koiran loiset ja loissairaudet.

Lue lisää:

Suomalaiskoirien loisesiintyvyystiedot: Pullola T, Vierimaa J, Saari S, Virtala AM, Nikander S, Sukura A. Canine intestinal helminths in Finland: prevalence, risk factors and endoparasite control practices.  Vet Parasitol. 2006, 140: 321-326.

Teksti: Essi Kähkönen