Datasta ratkaisuja terveyden ja hyvinvoinnin tueksi

Biopankkilaki astui Suomessa voimaan vuonna 2013. Samana vuonna Heli Salminen-Mankonen perusti kumppaniensa kanssa Suomeen ensimmäisen biopankin, Aurian. Pitkän julkisella sektorilla tehdyn uran jälkeen Salminen-Mankonen siirtyi marraskuussa 2018 Oriolan Real world evidence -tutkimustiimin johtajaksi.

Biopankkien perustaminen antoi alkusysäyksen real world datan eli arkivaikuttavuustiedon keräämiseen. Huomattiin, että biopankkiin annettu näyte ei ole arvokas, jos siihen ei saada yhdistettyä tietoa taudin kulusta ja hoidoista. Datan turvallinen yhdistäminen eri lähteistä ja sen jalostaminen terveyden ja hyvinvoinnin tueksi on Heli Salminen-Mankosen intohimo. Tämän intohimon saattelemana hän tuli töihin Oriolaan.

”Uuden molekyylin matka lääkkeeksi ja potilaiden saataville voi kestää jopa vuosikymmeniä. Nykyisin meillä on mahdollisuus hyödyntää dataa ja jalostaa se muotoon, josta saamme arvokasta tietoa päätöksenteon tueksi. Näin voimme esimerkiksi saada uuden lääkkeen entistä nopeammin markkinoille tai muuttaa hoitokäytäntöjä”, kertoo Salminen-Mankonen.

Oriolan ainutlaatuisella real world data -tutkimuskonseptilla kerätään tutkimusapteekkien kautta reaalimaailman dataa potilailta itseltään ja saadaan näin tietoa lääkkeen toimivuudesta ja vaikuttavuudesta potilaan arjessa. Potilaiden raportoima data on avainasemassa, kun halutaan rakentaa luotettava kokonaiskuva potilaan lääkehoidosta. Kun potilaiden raportoima data yhdistetään muista lähteistä saatavaan tietoon, voidaan selvittää esimerkiksi, miksi jokin lääkehoito on yhdelle potilaalle tehokas, mutta toiselle ei.  

Datan on arvokasta päätöksenteossa

Vaikuttava hoito on tärkeää yksilölle, mutta myös yhteiskunnalle sekä lääketeollisuudelle. Kaikki lääkkeet eivät tehoa samalla tavalla eri ihmisille. Geneettiset tekijät selittävät asiaa jossain määrin, mutta eivät suinkaan kaikilta osin. Myös lääkkeiden käytön trendit puhuttavat: miten esim. antibioottien tai masennuslääkkeiden käyttö on kehittynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana ja mitkä tekijät ovat vaikuttaneet kehitykseen? 

Oriolan real world data -tutkimuksilla voidaan vastata näihin ja moniin muihin kysymyksiin. Tuottamamme datan avulla saadaan hyödyllistä tietoa potilaiden hoidon tueksi, terveydenhuollon suunnitteluun ja resurssien kohdistamiseen sekä lääkkeiden kehitykseen. Salminen-Mankosen johtaman tiimin tavoitteena on tuottaa arvoa eri asiakasryhmille kehittämällä ennennäkemättömiä ratkaisuja.

”Tulemme lanseeraamaan erilaisia projekteja, ottamaan käyttöön edistyksellisempiä tekoälyynkin perustuvia analytiikkatyökaluja ja panostamaan vahvoihin kumppanuuksiin. Kaikkea tekemistämme ohjaa intohimo rakentaa ratkaisuja, joilla tuetaan ihmisten terveyttä ja hyvinvointia”, summaa Salminen-Mankonen.  

Pohjoismaat ovat erinomaisia maita real world evidence -tutkimukseen

Pohjoismaat ovat tunnettuja korkealaatuisista julkisista terveydenhuoltojärjestelmistään, jotka ovat edellytys kattavalle terveystiedon keräämiselle. Biopankit, kansalliset rekisterit, lääketutkimusta tukeva lainsäädäntö ja sairaaloiden sähköiset terveystiedot jo vuosikymmenien ajalta antavat loistavat mahdollisuudet real world data -tutkimukseen. Myös yksilöllinen henkilötunnus edesauttaa tutkimusta antamalla mahdollisuuden yhdistää dataa kattavasti eri lähteistä. Tietoturvaosaaminen on korkeatasoista, minkä ansiosta tutkimusta voidaan tehdä säilyttäen yksilön tietoturva.

”Suomalaiset ja ruotsalaiset ovat korkeasti koulutettua väestöä, jotka luottavat terveydenhuoltojärjestelmään ja haluavat auttaa muita, joten suhtautuminen on positiivista myös lääketutkimukseen”, tiivistää Salminen-Mankonen.