Tavoitteena hyvinvoinnin lisääminen

Oriolan Brands-liiketoimintayksikön johtaja Tuomas Mattelmäki

Terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä tuotteita ostetaan yhä enemmän. Oriolan Brands-liiketoimintayksikkö vastaa monen terveys- ja hyvinvointituotteen myynnistä ja markkinoinnista Suomessa ja Baltiassa. Brands-liiketoimintayksikön johdossa karkauspäivänä aloittaneella Tuomas Mattelmäellä on pitkä kokemus itsehoitotuotteista.

Tuomas Mattelmäki on työskennellyt aiemmin mm. Unileverillä, Johnson & Johnsonilla ja Pfizerilla, ja uransa aikana hänen vastuullaan on ollut monia tunnettuja itsehoitolääkkeitä, kuten Pepcid, Bafucin, Listerine ja Nicorette-nikotiinivalmisteet.

Oriolassa Mattelmäkeä kiinnostivat sen tarjoamat mielenkiintoiset mahdollisuudet, kehitysorientoituneisuus ja vankka osaaminen.

- Kun tulin tänne töihin, ilahduin innostuneesta tekemisen meiningistä. Tuntui, että täällä on valtava halu viedä asioita eteenpäin. Tällaisen porukan kanssa on kiva lähteä kehittämään Oriolan vahvuuksia. Erittäin positiivista on myös nähdä kaikki se asiantuntemus, mitä talosta löytyy. Tuoteportfoliomme on niin laaja, että siitä huolehtiminen ei onnistuisikaan ilman vankkaa tietoa ja osaamista, Mattelmäki pohtii.


Suunnannäyttäjiä ja vahvoja haastajia

Oriola Brandsin tuoteportfolioon kuuluvat muun muassa sellaiset suunnannäyttäjät kuin Avène ja Gefilus. Ne ovat kasvaneet omassa markkinassaan muuta markkinaa nopeammin. Apteekkipuolen menestystarinoita on muutama vuosi sitten lanseerattu Apteekkarin-sarja. Lysi ja Dexal ovat omassa kategoriassaan vahvat haastajat.

- Kärkituotteiden upea kasvu osoittaa, että olemme oikealla tiellä. Olemme tuoneet markkinoille onnistuneesti kuluttajan tarpeita vastaavan valikoiman. Tulevaisuudessa vahvistamme edelleen kärkituotteita ja tuomme markkinoille myös aivan uusia tuotteita, kertoo Mattelmäki.

Mattelmäki luonnehtii, että hänen tehtävänään on johtaa ja kehittää Brands-yksikön toimintaa yhdessä Brands-tiimin kanssa niin, että sen tuoteportfolio vastaa kuluttajan tarvetta.

- Terveysala ja sen tuotteet kehittyvät nopeasti, ja paikalleen ei voi jämähtää. Minulle tärkeää on olemassaolon tarkoitus, ei siis vain mitä ja miten, vaan ennen kaikkea miksi. Haluamme auttaa ihmisiä huolehtimaan heidän omasta hyvinvoinnistaan laadukkaiden terveystuotteiden avulla. Uudistamme portfoliota ja tuomme kuluttajaa kiinnostavia ja hyödyttäviä tuotteita jatkuvasti markkinoille, Mattelmäki kertoo.

 

Asiakasymmärrys menestyksen vauhdittajana

- On tärkeää ymmärtää asiakasta ja asiakkaan asiakasta. Huolehdimme, että portfoliomme vastaa asiakkaidemme eli apteekkien, päivittäistavarakauppojen, terveyskauppojen ja eläinlääkärien tarpeita. Meillä on asiakkaisiimme tiiviit suhteet ja pohdimme yhdessä heidän kanssaan, kuinka voimme auttaa heitä menestymään omassa liiketoiminnassaan.

Kuten kaikkialla muuallakin, haasteita ja mahdollisuuksia tekemiseen tuo digitaalisuus.

- Se on iso asia, joka vaikuttaa luonnollisesti kaikkiin: niin meihin, meidän asiakkaisiimme ja edelleen heidän asiakkaisiinsa. Ihmiset hakevat ja vertailevat tietoa ihan uudella tavalla, ja digitaalisten kanavien merkitys myös tuotteiden hankintakanavana vahvistuu. On tärkeää ymmärtää kuluttajan tilannetta: vaikka tilaaminen esimerkiksi verkkokaupasta voi olla helppoa, voi tuotteen toimituksen kesto asettaa omat haasteensa ja lopulta tuote onkin kätevintä hakea omasta lähiapteekista, Mattelmäki pohtii.

Teksti ja kuva: Myra Magnusson