Uusi digitaalinen alusta tuo reilun datankäytön periaatteet osaksi lääkehoidon tutkimusta

Oriola on kehittänyt osana Sitran reilua datataloutta luovaa IHAN®-projektia digitaalisen tutkimusalustan, joka lisää terveystietojen hyödyntämisen läpinäkyvyyttä potilaalle lääkehoidon vaikuttavuuteen pureutuvissa real world evidence -tutkimuksissa. Tutkimuksiin osallistuvilla on mahdollisuus tunnistautua vahvasti, antaa sähköinen suostumus ja hallita omien tietojen käyttöä.

Uutta tutkimusalustaa käytetään Oriolan arkivaikuttavuustutkimuksissa (real world evidence, RWE), joissa yhdistetään kansallista rekisteritietoa ja potilaiden raportoimaa tietoa lääkehoidosta. RWE-tutkimusten avulla voidaan kehittää hoidon laatua ja parantaa edellytyksiä saada uusia lääkehoitoja suomalaisten potilaiden käyttöön.

Terveydenhuollossa datan hyödyntäminen auttaa kehittämään entistä vaikuttavampaa hoitoa ja kohdentamaan resursseja kustannustehokkaasti. Kansainvälisesti ainutlaatuisen kansallisen datan yhdistäminen potilaiden raportoimiin kokemuksiin antaa Suomelle etumatkaa, kun kilpaillaan lääkealan tutkimusinvestoinneista. Potilaiden luottamus siihen, että heidän henkilökohtaisia terveystietojaan käsitellään asianmukaisesti, on arkivaikuttavuustutkimusten edellytys”, sanoo Oriolan arkivaikuttavuustutkimuksista vastaava johtaja Heli Salminen-Mankonen.

Terveysdatan hyödyntäminen mahdollistaa entistä ennakoivamman ja kohdennetumman terveydenhuollon. Sitran IHAN®-projektissa luomme eurooppalaista datatalouden mallia, jonka viitoittamissa digitaalisissa palveluissa dataa hyödynnetään yksilön luvalla, luottamuksella. On hienoa nähdä, että projektin pilottihankkeiden tuotoksia otetaan jo laajamittaisempaan käyttöön”, sanoo johtava asiantuntija Ilkka Räsänen Sitrasta.

Oriolan kehittämä tutkimusalusta perustuu vahvaan tunnistautumiseen ja tietojen turvalliseen käsittelyyn. Tutkimusalustalla käytetään pseudonymisointia, eli potilaan henkilötiedot salataan tunnistautumisen jälkeen eivätkä tutkimusaineistoa käsittelevät tutkijat voi yhdistää vastauksia henkilöön. Tutkittava voi milloin tahansa muuttaa tutkimusalustalla antamaansa suostumusta tietojensa käyttöön tutkimuksessa tai antaa suostumuksen uuteen tutkimukseen.

Kansallinen syöpätutkimus yhdistää ensimmäisenä laajasti rekisteridataa ja potilaiden raportoimaa tietoa

Ensimmäisenä digitaalinen tutkimusalusta otettiin toukokuussa käyttöön kansallisessa syöpätutkimuksessa, joka on Oriolan, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ja Suomen Syöpäpotilaat ry:n yhteinen hanke. Vuonna 2019 käynnistyneessä tutkimuksessa tarkastellaan kokonaisvaltaisesti syöpähoitojen kustannuksia ja tehokkuutta sekä vaikutuksia potilaiden elämänlaatuun.

Tutkimuksen tavoitteena on edistää kustannustehokkaiden syöpähoitojen toteuttamista. Se on myös ensimmäinen tutkimus, jossa yhdistetään kansallista rekisteridataa potilailta kerättyyn tietoon tässä laajuudessa”, Salminen-Mankonen sanoo.

Lisätietoja:

Heli Salminen-Mankonen, johtaja, Data Driven Business and Research Services, Oriola, heli.salminen-mankonen@oriola.com, p. 040 719 2945

Tuula Lehto, viestintä- ja yritysvastuujohtaja, Oriola, tuula.lehto@oriola.com, p. 040 588 5343

Ilkka Räsänen, johtava asiantuntija, Sitra, ilkka.rasanen@sitra.fi, p. 029 4618 328

Oriola on Pohjoismaissa toimiva terveys- ja hyvinvointialan yritys. Autamme ihmisiä elämään terveemmin tuomalla vastuulliset terveyden ja hyvinvoinnin tuotteet ja palvelut heidän saatavilleen. Ruotsissa omistamme maan kolmanneksi suurimman apteekkiketjun Kronans Apotekin. Apteekkien lisäksi annosjakelu-, lääkeneuvonta- ja potilastukipalvelumme edistävät lääkehoidon turvallisuutta ja vaikuttavuutta. Asiantuntijapalvelumme tukevat lääkeyrityksiä koko lääkkeen elinkaaren ajan. Lääkkeiden toimitusketjumme varmistaa luotettavan ja turvallisen jakelun apteekeille, sairaala-apteekeille, eläinlääkäreille sekä muille terveydenhuollon toimijoille. Vuonna 2019 Oriola Oyj:n liikevaihto oli 1,7 miljardia euroa ja meillä työskenteli lähes 4 300 ammattilaista. Oriola Oyj on listattu Nasdaq Helsinki -pörssissä. www.oriola.com/fi