Vasta-ainetestaus ihmisten ja yhteiskunnan tukena Ruotsissa

Blood sample

Kronans Apotek, Oriolan Ruotsissa omistama apteekkiketju, alkoi tarjota COVID-19-vasta-ainetestejä ensimmäisten apteekkien joukossa. Noin 130 apteekissa saatavilla oleva palvelu auttaa asiakkaita saamaan nopeasti ja helposti selville, löytyykö heiltä viitteitä jo sairastetusta COVID-19-taudista, sekä tukee myös kuormittunutta terveydenhuoltoa.

Monissa maissa keskitytään nyt laajaan testaukseen COVID-19-tartuntojen leviämisen ehkäisemiseksi. Ruotsin Kansanterveysvirasto suosittelee testausta kaikille, joilla on koronavirukseen viittaavia oireita. Koska kaikki lieväoireiset tai oireettomat ihmiset eivät kuitenkaan käy testeissä, vasta-ainetesti auttaa selvittämään, onko henkilö saanut tartunnan eli onko hänen immuunijärjestelmänsä kohdannut ja reagoinut COVID-19-virukseen. Jos henkilö saa positiivisen testituloksen, hänellä on pienempi riski saada uusi tartunta ja siten myös pienempi riski tartuttaa muita.

Kronans Apotek aloitti vasta-ainetestauksen kesäkuun lopulla Ruotsin ensimmäisten apteekkien joukossa. Nyt testejä on saatavilla noin 130 Kronans Apotek -apteekissa eri puolilla maata, mikä tekee ketjun tarjonnasta maan apteekkikentän laajimman. Vasta-ainetesti tehdään sormesta otettavalla verikokeella ja testituloksen saa 15 minuutissa. Testiin ei tarvitse lääkärin lähetettä.

“Vasta-ainetesti tarjoaa asiakkaille nopean ja helpon keinon saada selville, onko heillä viitteitä sairastetusta viruksesta. Olen todella iloinen siitä, että palvelu on otettu hyvin vastaan ja että voimme sen avulla tukea asiakkaidemme lisäksi kuormittunutta terveydenhuoltoa ja koko yhteiskuntaa. Raportoimme testidatamme Ruotsin Kansanterveysvirastolle, mikä auttaa heitä muodostamaan paremman yleiskuvan COVID-19-tilanteesta. Palvelun aloittaminen kuvaa hyvin henkilöstömme omistautuneisuutta asiakkaillemme: testaus käynnistettiin ensimmäisissä apteekeissa vain viiden työpäivän kuluessa siitä, kun palvelun aloittamisesta tehtiin päätös,” sanoo Anders Torell, Oriolan Consumer-liiketoiminta-alueen johtaja.

Kronans Apotekin tarjoama vasta-ainetesti on ruotsalaisen Noviral-lääkeyrityksen testi. Testillä on Ruotsin lääkeviranomaisen myöntämä CE-merkintä, ja se on Ruotsin Kansanterveysviraston serologisten vasta-ainetestien listalla.