Vastuullinen sijoitus

Kohti terveempää huomista

Uskomme Oriolassa, että terveys on kestävän tulevaisuuden ytimessä. Edistämme terveempää huomista palvelujemme ja tuotteidemme kautta sekä pyrimme minimoimaan toimintojemme ympäristövaikutukset. Ydinliiketoiminnallamme eli lääkkeiden ja terveystuotteiden tukkukaupalla on tärkeä ja myönteinen rooli yhteiskunnassa sekä ihmisten elämässä.

Vastuullisuus on sisäänrakennettu liiketoimintastrategiaamme. Korkealaatuisella vastuullisuustyöllä toteutamme yhtiön tarkoitusta, "Health for life". Edistämme ympäristön ja yhteiskunnan kannalta vastuullisten käytäntöjen viemistä osaksi päivittäistä toimintaamme ja päätöksentekoa. 

Vastuullisuusagenda ohjaa työtämme kohti kunnianhimoisia pitkän aikavälin vastuullisuustavoitteitamme. Luomme arvoa eri sidosryhmille arvoketjussamme: henkilöstölle, asiakkaille ja osakkeenomistajille sekä yhteisöille, joissa toimimme. 

Raportointi

Oriola raportoi yritysvastuutiedot GRI-standardien (Global Reporting Initiative) mukaisesti. Oriolan vuosikertomuksen ympäristötiedot ovat riippumattoman kolmannen osapuolen varmentamia (rajoitettu varmuus). Lisäksi Oriola raportoi yritysvastuun keskeiset teemat Suomen kirjanpitolain mukaisesti hallituksen toimintakertomuksessa.

Ulkoiset tunnustukset

Oriolan toimenpiteet kohti kunnianhimoisia vastuullisuustavoitteita ovat saaneet ulkopuolista tunnustusta seuraavissa ESG-indekseissä:

Climate Disclosure Project (CDP)

Vuonna 2023 Oriola sai CDP:n luokituksen C ( A- vuonna 2022, B vuonna 2021, asteikolla A-D). 

EcoVadis

Oriola sai kultamitalin EcoVadis-vastuullisuusluokituksessa 2023. EcoVadis-luokituksessa arvioidaan yritysten vastuullisuutta ympäristöasioiden, työ- ja ihmisoikeuksien, eettisten toimintatapojen ja kestävän hankinnan näkökulmasta. Oriola sijoittui yrityksistä parhaiten menestyneen 5 prosentin joukkoon maailmanlaajuisesti.

ESG-riskien hallinta

Oriola arvioi ESG-riskejä (ympäristö- ja sosiaalinen vastuu sekä hallintotapa) sekä ilmastoon liittyviä riskejä osana konsernin ­riskienhallinnan prosessia. Riskienhallintatiimi arvioi riskitasot ja varmistaa, että riskejä hallinnoidaan asianmukaisesti Oriolan ­liiketoiminnoissa ja jaetuissa toiminnoissa. Aktiivinen ­keskustelu asiakkaiden, kumppanien ja päättäjien kanssa on tärkeä osa ­riskien seurantaa ja hallinnointia.

Ilmastonmuutokseen liittyvät transitioriskit, kuten fossiilisten poltto­aineiden hintojen muutokset ja kiristyvän ympäristölainsäädännön vuoksi nousevat toimintakulut, on tunnistettu osana prosessia. Myös lahjontaan ja korruptioon sekä tietoturvaan ­liittyvät ­riskit on tunnistettu osana prosessia. 

Lisäksi mahdolliset ihmisoikeusloukkaukset omassa toiminnassa tai hankintaketjussa samoin kuin turvallisuuteen ja terveyteen liittyvät riskit on tunnis-tettu. Näiden riskien hallinta on kattavaa muun muassa eettisiin ohjeisiin liittyvissä prosesseissa. Oriola on lisäksi sitoutunut sisällyttämään ihmisoi-keusnäkökohdat eri politiikkoihin ja prosesseihin varmistaakseen johdonmukaisuuden konsernin riskienhallinnan kanssa. Muita vastuullisuusriskejä ovat kyberhyökkäyksiin liittyvät tietoturvariskit, joita Oriola hallinnoi turvallisuuskoulutuksilla ja erilaisilla tietosuojauksen työkaluilla. Tietoturvariskejä lie-vennetään ja tietoturvaa kehitetään ­jatkuvasti parantamalla teknistä suojausta, tietoturvaorganisaatiota ja turvallisuus­tietoisuutta. 

Oriola vastaa näihin haasteisiin ja näkee mahdollisuuksia liiketoi­minnan edistämiseen kehittämällä määrätietoisesti ympäristötyötään niin asiakkaiden ja kumppanien kuin päättäjien kanssa. Yhtiö seuraa ympäristölainsäädännön kehittymistä. Oriolan kuljetuskumppanien valinnassa huomioidaan heidän sitoutumisensa hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen. Yhtiö arvioi tuotteiden vastuullisuutta valikoimapäätöksissään vastatakseen kuluttajien lisäänty-viin vaatimuksiin.