Jätteet | Oriola

Oriolassa noudatetaan jätelain mukaista etusijajärjestystä. Ensisijaisesti jätteen muodostuminen minimoidaan ja syntynyt jäte pyritään käyttämään uudelleen mahdollisuuksien mukaan. Kierrätysasteen nostaminen 85 prosenttiin on yksi konsernitason ympäristötavoitteistamme. Vuonna 2019 kierrätysaste oli 70,6 prosenttia. 

Jätettä vähennetään kuljettamalla lääkkeet apteekkeihin kierrätettävissä muovilaatikoissa, kouluttamalla henkilöstöä lääkkeiden käsittelyn asianmukaisista ja huolellisista toimintatavoista sekä seuraamalla asiakkaiden varastotasoja hävikin minimoimiseksi. Lääkealan tiukat laatuvaatimukset määrittelevät Oriolan toimintaa siten, että esimerkiksi lääkepakkauksen kosmeettinen haitta estää lääkkeen myynnin apteekissa. Hävikin sijasta Oriola yrittää löytää yhteistyössä lääkeyritysten kanssa ratkaisuja, jotta tuotteita ei tarvitse hävittää.

Yli puolet Oriolan toiminnoista syntyvästä jätteestä on kierrätyskelpoista pahvia ja kartonkia, jota kertyy tuotteiden uudelleenpakkaamisen yhteydessä. Kolmannes jätteestä on energiajätettä ja toimistotiloista kerättävää poltettavaa sekajätettä. Vuosittain Oriola kerää satoja tuhansia kiloja lääkejätettä ja toimittaa sen asianmukaisesti hävitettäväksi. Oriola palvelee asiakkaitaan tuotannossa vahingoittuneiden, vanhentuneiden ja myynnistä vedettyjen lääkkeiden, ei-lääkkeellisten tuotteiden (esimerkiksi ravintolisät, kosmeettiset valmisteet ja terveydenhuollon tarvikkeet) sekä vaarallisten jätteiden turvallisessa ja oikeaoppisessa hävittämisessä. Merkittävä osa yhtiön hävittämästä lääkejätteestä tulee Kronans Apotek -apteekkien keräyspisteistä, joihin kuluttajat voivat palauttaa käytöstä poistettuja ja vanhentuneita lääkkeitä. Lääkejäte käsitellään korkealämpötilapolttolaitoksissa, joissa se poltetaan energiaksi.

 Kierrätysaste