Keskeytykset Suomen jakelussa vaikuttivat Oriolan kolmannen vuosineljänneksen tulokseen
12.10.2017
Oriola Oyj pörssitiedote 12.10.2017 klo 16.45
Keskeytykset Suomen jakelussa vaikuttivat Oriolan kolmannen vuosineljänneksen tulokseen
Oriolan Suomen toiminnoissa otettiin syyskuun alussa käyttöön uusi toiminnan- ja varastonohjausjärjestelmä. Käyttöönotto aiheutti odottamattomia vaikeuksia Oriolan toiminnoille ja vaikeutti Suomen jakelua. Toiminnan tehokkuus kärsi, ja toimituksissa tapahtui suunnittelemattomia keskeytyksiä. Oriola menetti noin 4 miljoonan liikevaihdon, koska ei-lääkkeellisten tuotteiden jakelu oli vain osittain mahdollista syyskuun aikana. Menetetty myyntikate ja lisättyjen työvuorojen, sekä apteekeille, sairaaloille ja eläinlääkäreille tapahtuvien lääketoimitusten varmistamisen kustannukset alensivat Palvelut-liiketoiminnan kolmannen vuosineljänneksen oikaistua liikevoittoa 5 miljoonaa euroa.
Järjestelmän pitkittyneen käyttöönottovaiheen kustannukset rasittavat myös neljännen vuosineljänneksen tulosta.
Oriola Oyj julkistaa osavuosikatsauksen kaudelta 1.1.- 30.9.2017 keskiviikkona 25.10.2017 noin klo 8.30.
Oriola Oyj
Lisätiedot:
Sari Aitokallio, talous- ja rahoitusjohtaja, puh. +358 10 429 2112
Jakelu: NASDAQ Helsinki Oy, Keskeiset tiedotusvälineet
www.oriola.com