Oriola Oyj:n vuoden 2020 tilinpäätös ja hallituksen toimintakertomus on julkaistu
23.2.2021
Oriola Oyj:n pörssitiedote 23.2.2021 klo 14.30
Oriola Oyj:n vuoden 2020 tilinpäätös ja hallituksen toimintakertomus on julkaistu
Oriola Oyj on tänään julkaissut vuoden 2020 tilinpäätöksen ja hallituksen toimintakertomuksen. Oriolan taloudellinen katsaus 2020 sisältää hallituksen toimintakertomuksen, tilinpäätöksen sekä tietoa osakkeista ja osakkeenomistajista, avainluvuista ja taloudellisesta kehityksestä. Oriola julkaisee taloudellisen katsauksen ensimmäistä kertaa European Single Electronic Format (ESEF) -raportointivaatimusten mukaisesti XHTML-tiedostona. Konsernitilinpäätöksen päälaskelmat on merkitty XBRL-merkeillä. Tilintarkastusyhteisö KPMG Oy Ab on toimittanut riippumattoman rajoitetun varmuuden antavan varmennusraportin koskien Oriolan laatimaa ESEF-tilinpäätöstä. Varmennustoimeksianto on suoritettu kansainvälisen varmennustoimeksiantostandardin ISAE 3000 (uudistettu) mukaisesti.
Oriola Oyj raportoi vuoden 2020 vastuullisuustiedot kahdessa osassa. Hallituksen toimintakertomuksen selvityksessä muista kuin taloudellisista tiedoista käsitellään yritysvastuun keskeiset teemat Suomen kirjanpitolain mukaisesti. Myöhemmin vuoden 2021 toisen vuosineljänneksen aikana raportoidaan GRI-standardien (Global Reporting Initiative) perustason (core) mukaisesti olennaiset yritysvastuun tiedot aikasarjoineen. Ympäristötiedot ovat riippumattoman kolmannen osapuolen varmentamia (rajoitettu varmuus).
Taloudellinen katsaus on tämän tiedotteen liitteenä sekä XHTML-tiedostona että PDF-tiedostona. Julkaisu on saatavilla myös yhtiön verkkosivuilla osoitteessa https://www.oriola.com/fi/sijoittajat/raportit-ja-esitykset/. Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä sekä palkitsemisraportti on julkaistu 23.2.2021 yhtiön verkkosivuilla www.oriola.com/fi/sijoittajat/hallinnointi. Palkitsemisraportti on myös tämän tiedotteen liitteenä.
Taloudellinen katsaus 2020 (pdf)
Taloudellinen katsaus 2020 (ESEF)
Palkitsemisraportti 2020
Oriola Oyj
Helena Kukkonen
talous- ja rahoitusjohtaja
Lisätietoja:
Helena Kukkonen
talous- ja rahoitusjohtaja
puh. 010 429 2112
sähköposti: helena.kukkonen@oriola.com
Katja Graff
rahoitus- ja sijoittajasuhdepäällikkö
puh. 010 429 013
sähköposti: katja.graff@oriola.com
Jakelu:
Nasdaq Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
Julkaisija:
Oriola Oyj
Konserniviestintä
Orionintie 5
02200 Espoo
www.oriola.com