Oriolan tavoitteena lääketoimitusten normalisoiminen sunnuntai-iltaan mennessä
8.9.2017
Olemme keränneet ja toimittaneet keskiviikon ja torstain aikana enemmän lääkkeitä kuin meille on tullut lääketilauksia. Tavoitteemme on päästä normaaliin tilanteeseen sunnuntai-iltaan mennessä.
”Olemme pahoillamme, että lääketoimitusten puutteet ja viivätykset ovat aiheuttaneet haittaa asiakkaillemme, eivätkä kaikki apteekeissa asioineet ole välttämättä saaneet heti tarvitsemiaan tuotteita. Priorisoimme lääkevalmisteita ja työskentelemme tilanteen normalisoimiseksi kahdessa vuorossa läpi viikonlopun. Teemme lisätoimituksia asiakkaillemme myös viikonlopun aikana”, kertoo Oriola Finland Oy:n toimitusjohtaja Kimmo Virtanen.
Olemme ohjeistaneet asiakkaitamme kuinka toimia mikäli lääkkeitä puuttuu. Teemme läheistä yhteistyötä niin asiakkaidemme kuin valvovan viranomaisen kanssa.
Lisätietoa:
Leena Salomaa, viestintäpäällikkö, Oriola Oyj, +358 50 367 3304, leena.salomaa@oriola.com