Oriola on mukana Sano ei korruptiolle -kampanjassa
30.8.2019
Oriola on mukana Oikeusministeriön koordinoimassa Sano ei korruptiolle -kampanjassa. Kampanjan tavoitteena on lisätä tietoisuutta korruptiosta ja sen torjunnasta. Kampanja muistuttaa, että Suomessa korruptio ilmenee usein esimerkiksi eturistiriitoina, epäeettisenä päätösten valmisteluna ja suosimisena.
Oriola on sitoutunut torjumaan lahjontaa ja korruptiota eettisissä ohjeissaan (Code of Conduct), jotka määrittelevät työtämme koskevat periaatteet. Eettiset ohjeet kuvaavat yrityskulttuuriamme, joka perustuu lainmukaisuuteen, hyvään hallintotapaan, avoimuuteen, oikeudenmukaisuuteen ja luottamuksellisuuteen.
”Yhdessä arvojemme kanssa eettiset ohjeet luovat pohjan kaikelle toiminnallemme ja edellytämme jokaisen työtekijämme sitoutuvan niihin. Varmistaaksemme sen olemme järjestäneet eettisten ohjeiden koulutuksen, jonka yli 2 000 oriolalaista on suorittanut”, kertoo Oriolan toimitusjohtaja Robert Andersson.
Tutustu Oriolan Eettisiin ohjeisiin tästä.
Lisätietoa Sano ei korruptiolle -kampanjasta löydät kampanjasivuilta