Uutishuoneeseen

Oriola antaa positiivisen tulosvaroituksen ja alustavat tiedot vuoden 2021 taloudellisesta tuloksesta

20.1.2022

Oriola Oyj:n sisäpiiritieto 20.1.2022 klo 8.30

Oriola antaa positiivisen tulosvaroituksen ja alustavat tiedot vuoden 2021 taloudellisesta tuloksesta

Oriolan määrätietoiset toimenpiteet yhtiön tuloskäänteen varmistamiseksi sekä positiivinen kysyntä markkinoilla paransivat yhtiön kannattavuutta vuoden 2021 viimeisellä neljänneksellä.

Alustavien tilintarkastamattomien tietojen mukaan yhtiö arvioi, että sen liikevaihto vuonna 2021 on noin 1 880 miljoonaa euroa ja oikaistu liikevoitto noin 26 miljoonaa euroa. Vertailukelpoisin valuuttakurssein laskettu oikaistu liikevoitto on noin 25 miljoonaa euroa.

Vuonna 2020 oikaistu liikevoitto oli 21 miljoonaa euroa.

Aikaisempi ohjeistus on julkaistu 18.2.2021 ja toistettu viimeksi 27.10.2021:
Vertailukelpoisin valuuttakurssein lasketun oikaistun liikevoiton arvioidaan pysyvän samana tai kasvavan vuoden 2020 tasosta.

Oriola julkaisee vuoden 2021 tilinpäätöstiedotteen 18. helmikuuta 2022.

Oriola Oyj 
Elisa Markula 
toimitusjohtaja 

Lisätietoja:

Elisa Markula 
toimitusjohtaja 
puh. 050 596 0978
sähköposti: elisa.markula@oriola.com 

Jakelu:
Nasdaq Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet

Julkaisija:
Oriola Oyj
Konserniviestintä
Orionintie 5
02200 Espoo
www.oriola.com