Uutishuoneeseen

Tuula Lehto Oriola-konsernin viestintäjohtajaksi

31.8.2017

Oriola Oyj lehdistötiedote 31.8.2017 klo 10:00

Tuula Lehto (YTM) on nimitetty Oriola-konsernin viestintäjohtajaksi 2.10.2017 alkaen. Lehdon vastuulla on konsernin sisäinen ja ulkoinen viestintä sekä yhteiskuntasuhteet ja brändin kehittäminen.

Lehto siirtyy Oriolaan viestintätoimisto Pohjoisranta Burson-Marstelleristä, jossa hän on toiminut johtavana konsulttina. Lehdolla on pitkä kokemus viestinnän eri tehtävistä niin pörssiyhtiöissä kuin säädellyissä yksinoikeusyhtiöissä. Hän on aiemmin urallaan toiminut useita vuosia mm. Raha-automaattiyhdistyksen, Veikkauksen ja Kemira Grow-How:n/ Yaran viestinnän, markkinoinnin ja yritysvastuun tehtävissä.

"Oriola on mielenkiintoisessa vaiheessa ja täynnä innostavia haasteita. Oriolassa on hienoa osaamista ja kokenut tiimi, jonka kanssa pääsen työskentelemään. Tuon yhtiöön laaja-alaista viestinnän näkemystä ja kokemusta. Viestinnän kenttä elää parhaillaan suurta murrosta, jossa tärkeää on katsoa kokonaisuuksia strategisesti ja tarttua ennakkoluulottomasti uusiin mahdollisuuksiin", kertoo Tuula Lehto.

"Tuula Lehdolla on laaja-alaista kokemusta viestinnästä, mikä antaa hänelle erinomaiset lähtökohdat kehittää Oriolan viestintää, brändiä ja yhteiskuntasuhteita. Toivotankin Tuulan lämpimästi tervetulleeksi taloon", toteaa Oriolan toimitusjohtaja Eero Hautaniemi.

Lisätietoja:

Eero Hautaniemi
toimitusjohtaja
puh. 050 429 2109

Tuula Lehto
viestintäjohtaja
puh. 040 5885 343

Oriola

Oriola on suomalainen pörssiyhtiö, joka toimii lääkkeiden ja terveys- ja hyvinvointituotteiden vähittäis- ja tukkukaupassa. Oriolalla on vahva asema Ruotsin ja Suomen lääkemarkkinoilla. Edistämme ihmisten hyvinvointia varmistamalla, että lääkkeet ja terveydenhuollon kuluttajatuotteet ja palvelut toimitetaan turvallisesti ja tehokkaasti asiakkaillemme. Oriolan liikevaihto on 1,6 miljardia euroa, yhtiöllä on noin 2800 työntekijää ja 325 apteekkia Ruotsissa. Yhtiön pääkonttori on Espoossa. www.oriola.com