Hiilijalanjälki

Hiilineutraaliuden saavuttaminen vuoteen 2030 mennessä edellyttää, että vähennämme toimintamme suorat ja epäsuorat hiilidioksidipäästöt nollaan. Suoraan omasta toiminnastamme aiheutuvien päästöjen suhteen olemme sitoutuneet saavuttamaan hiilineutraaliuden vuoteen 2025 mennessä.

Pienennämme hiilijalanjälkeämme ensisijaisesti tekemällä muutoksia omassa toiminnassamme ja toimitusketjussamme, kuten siirtymällä uusiutuviin energianlähteisiin. Käytämme päästöjen kompensointia vasta toissijaisena keinona, kun päästötasoamme ei enää ole mahdollista pienentää.

Oriolan hiilijalanjälki koostuu kolmesta päästöryhmästä: suorista päästöistä, joihin sisältyvät kylmäainepäästöt, ostetun energian päästöistä sekä epäsuorista toimitusketjun päästöistä. Hiilijalanjälki on laskettu Greenhouse Gas Protocol -raportointiperiaatteiden mukaisesti, ja se kattaa koko konsernin.

Oriola on onnistunut pitkäjänteisellä ja suunnitelmallisella työllä pienentämään hiilijalanjälkeään vertailuvuoden 2019 tasosta. Vuonna 2022 Oriolan oman toiminnan hiilidioksidipäästöt (Scope 1 ja 2) laskivat 70 prosenttia vertailuvuodesta. Tähän on vaikuttanut uusiutuvan sähkön osuuden kasvattaminen ja siirtyminen uusiutuvaan kaukolämpöön Suomen jakelukeskuksessa. Jopa 91 prosenttia Oriolan kokonaisenergiankulutuksesta tulee nyt uusiutuvista tai hiilineutraaleista lähteistä.

Vähentääksemme suoria päästöjämme olemme ottaneet käyttöön matalapäästöistä jäähdytysteknologiaa, kun olemme kasvattaneet kylmiä olosuhteita vaativien tuotteiden varastointikapasiteettia. Esimerkiksi vuonna 2022 otimme Ruotsin jakelukeskuksessamme käyttöön uuden jäähdytysjärjestelmän, joka perustuu ympäristöystävälliseen CO2-teknologiaan. Muutoksella vähennämme hiilidioksidipäästöjämme vuosittain arviolta 110 tonnin edestä, mikä tarkoittaa 6 prosentin laskua Scope 1- ja Scope 2 -päästöissä vuonna 2022.

Toimitusketjun päästöt

Kuljetukset ovat Oriolan suurin epäsuorien päästöjen lähde, sillä alihankkijat vastaavat koko kuljetusverkostostamme. Heidän sitouttamisensa nollapäästöjen saavuttamiseen on vaativa tehtävä ja edellyttää yhteistyötä sekä parhaiden käytäntöjen jakamista. Teemme jatkuvasti yhteistyötä kuljetuskumppaniemme kanssa päästöjen vähentämiseksi muun muassa optimoimalla reittejä, käyttämällä kapasiteettia tehokkaasti sekä laajentamalla vaihtoehtoisten polttoaineiden käyttöä.

Oriola on myös keskustellut jokaisen kuljetuskumppanin kanssa siitä, miten he voivat tukea meitä ympäristötavoitteidemme saavuttamisessa ja osaltaan auttaa vähentämään hiilidioksidipäästöjä. Tämä on parantanut päästötietojen saatavuutta liittyen esimerkiksi päästölaskennan käytäntöihin sekä Oriolan kuljetusten resursointiin. Lisäksi Oriola tukee asiakkaitaan välittämällä heille päästödataa, mikä auttaa asiakkaita saamaan paremman näkyvyyden hiilijalanjälkeensä.

Lisäksi vaikutamme kuljetusten päästöihin jakelukeskuksissamme esimerkiksi parantamalla kuljetuslaatikoiden täyttöastetta, mikä vähentää asiakkaille toimitettavien laatikoiden määrää.