Uutishuoneeseen

Johanna Lassila: ”Lean Manager on organisaation valmentaja.”

31.3.2016

- Leanistä saatavat hyödyt ovat moninaisia. Ne voivat liittyä esimerkiksi työturvallisuuden parantumiseen, asioiden sujuvampaan etenemiseen, asiakkaiden ongelmien ratkomiseen tai työn helpottumiseen, sanoo Oriolan Lean Manager Johanna Lassila.

Johanna Lassila aloitti Oriolan Lean Managerina viime vuoden joulukuun alusta. Lassila on koulutukseltaan diplomi-insinööri, ja hän on kerännyt työuransa aikana vankan kokemuksen Lean-metodologiasta ja -työkaluista sekä prosessien ja toiminnan kehittämisestä niin teollisuudessa kuin palveluissa. Oriolan toimiala on Lassilalle uusi.

- Ensimmäiset kuukaudet ovat kuluneet toimialaan ja yritykseen perehtymisessä. Olen tutustunut Oriolan ihmisiin sekä heidän ajatteluunsa ja tekemisensä prosesseihin. Olen myös tavannut eri tiimejä ja kartoittanut Leanin nykytilaa Oriolassa. Lisäksi täyttötyön kehittämisprojektissa tehty nykytilanteen syvällinen analysoiminen yhdessä tuotannon suunnittelun/layout-tiimin kanssa on toiminut erinomaisena perehtymisenä varastoon sekä logistiikan prosesseihin, Lassila miettii.

Oriolassa on harjoitettu Leaniä jo muutaman vuoden ajan. Eri tiimit ovat hyödyntäneet Lean-ajattelua kehittäessään toimintaansa.

Lassila sanoo, että pieniä pikavoittoja voi Leanin avulla saada helposti. Kokonaisuuden muuttaminen on Lassilan mukaan kuitenkin pitkä prosessi. Hän nostaa tästä esimerkiksi Toyotan, jossa Leaniä on hyödynnetty jo 30-luvulta lähtien.

Asiakas kehittämisen keskiössä

Lassilan mukaan Lean on ennen kaikkea tapa ajatella. Lean-ajattelun mukaan on tärkeää löytää sellaiset työskentelytavat, joiden avulla työt sujuvat mutkattomasti. Lean-ajattelun keskiössä on asiakas ja se miten asiakkaalle voidaan tuottaa lisäarvoa unohtamatta kuitenkaan oman liiketoiminnan näkökulmaa ja toiminnan sujuvuutta.

- Lean ohjaa meitä miettimään, miten me toimimme yhdessä. Miten me löydämme ne hyvät toimintatavat, joilla teemme oikeita asioita oikeaan aikaan. On tärkeää muistaa, että Lean-työkalut ovat vain kehittämisen apuvälineitä. Lean-työkaluista valitaan käyttöön ne, jotka ovat järkevimmät juuri sillä hetkellä ja jotka sopivat juuri meidän yrityksemme käyttöön.

Lassilan mukaan Leanistä saatavat hyödyt ovat moninaisia. Ne voivat liittyä esimerkiksi työturvallisuuden parantumiseen, asioiden sujuvampaan etenemiseen, asiakkaiden ongelmien ratkomiseen tai työn helpottumiseen.

- Usein kyseessä ovat yksikertaiset asiat, jotka jäävät kaiken muun keskellä huomaamatta. Kun pienet asiat saadaan kuntoon ja prosessien hukat poistuvat, aikaa vapautuu siihen työhön, joka tuottaa lisäarvoa asiakkaalle.

Systemaattista työskentelyä ja ihmisten osallistamista

Lassilan mukaan Lean Manager on ennen kaikkea valmentaja, joka opastaa henkilöstöä katselemaan asioita kehittämisen näkökulmasta. Joissakin projekteissa Lean Manager saattaa toimia projektipäällikkönä itse, joissakin enemmän sparraajan ja valmentajan roolissa.

- Isompien projektien lisäksi kiinnitämme jatkossa entistä enemmän huomioita jatkuvaan kehittymiseen ja pienempien parannusten toteuttamiseen. Tällöin ohjaan ja valmennan henkilöstöä löytämään kehityskohteet, asettamaan tavoitteita ja etsimään ongelmien juurisyitä, Lassila kertoo.

Lassila kertoo, että Lean-koulutuksissa voidaan hyödyntää esimerkiksi pelillisyyttä: kevään mittaan Oriolassa on pelattu Lean-peliä, joka opettaa Lean-ajattelua uudella, hauskalla tavalla.

- Lean vaatii systemaattista työskentelyä, ihmisten osallistamista ja muutoksen johtamista. Eri tiimit ja henkilöt katselevat asioita hieman eri vinkkelistä, mutta jotta Lean toimisi, on jokaisen meistä sisäistettävä Lean-ajattelutapa.

Teksti ja kuva: Myra Magnusson