Uutishuoneeseen

Svensk Dosille ISO 14001:2004 -sertifikaatti

17.5.2016

Oriola-KD:n ruotsalaiselle annosjakeluyritys Svensk Dosille myönnettiin ISO 14001:2004 -ympäristösertifikaatti huhtikuussa 2016.

ISO 14001:2004 -sertifikaatin ja Svensk Dosin ympäristöjärjestelmän myötä varmistetaan kestävän kehityksen periaatteet ja liiketoiminnan jatkuva kehittäminen. Aktiivinen ympäristötyö tukee liiketoiminnan tavoitteita ja on osa yrityksen päivittäistä toimintaa.

- Oriolalla on ollut ISO 14001 -sertifikaatti Ruotsissa jo vuodesta 1999, joten meille oli tietenkin myös tärkeää saada sertifikaatti, kertoo Stefan Krisch, Svensk Dosin toimitusjohtaja.

- ISO 14001:2004 -sertifiointi on tae siitä, että Svensk Dosin ympäristövaikutuksia mitataan ja toimintaa kehitetään. Asiakkaamme voivat luottaa toimivansa ympäristöasioissa vastuullisen yrityksen kanssa. Tällä hetkellä suurin asiakkaamme, Skånen alue, kiinnittää voimakkaasti huomiota ympäristöasioihin. Myös monet potentiaaliset asiakkaamme vaativat ympäristösertifiointia. Työstämme parhaillaan ympäristötavoitteitamme. Tänä vuonna panostamme erityisesti materiaalien tehokkaaseen käyttöön sekä jätteiden määrän vähentämiseen ja kuljetusten optimointiin tuottavuuden ja kannattavuuden parantamiseksi. Ympäristösertifikaatti on meille kilpailuetu, Krisch kertoo.

- Laatuosastomme on tehnyt erinomaista työtä ISO-standardin käyttöönottamiseksi. Kaikki Svensk Dosin työntekijät ovat nyt mukana yrityksen ympäristötyössä, Krisch iloitsee.