Uutishuoneeseen

Yhteisenä tavoitteena turvallinen lääkehoito

Apteekit ovat lääkkeiden jakeluketjun päätepiste ennen kuin lääke luovutetaan sen käyttäjälle. Apteekkien kumppanina Oriolan rooli on huolehtia turvallisesta ja laadukkaasta lääkejakelusta. Hyvällä yhteistyöllämme vaikutamme onnistuneen ja turvallisen lääkehoidon toteutumiseen Suomessa. Espoon Keskustan apteekin proviisori Olli Åman kertoo haastattelussamme apteekin arjesta ja haasteista.

17.3.2022

Espoon Keskustan apteekin proviisori Olli Åmanille asiakkaan sitouttaminen hoitoon tuo työssä onnistumisen tunteen.

Lääkehoidon onnistumiseen vaikuttavat useat tekijät. Joskus haasteena voi olla yhteisen kielen puuttuminen asiakkaan kanssa. Apteekissa meille on kuitenkin tärkeintä, että pystymme auttamaan kaikkia asiakkaitamme. Pandemian aikana apteekkien rooli terveydenhuollon osana on korostunut, sillä apteekki on ollut matalan kynnyksen palvelupiste, johon on ollut helppo tulla asioimaan terveyteen liittyvissä kysymyksissä. Espoon Keskustan apteekissa tämä on näkynyt esimerkiksi reseptin uusimispyyntöjen osalta, joita apteekissa on hoidettu merkittävästi enemmän kuin ennen pandemiaa. Erityisesti iäkkäimmille asiakkaille apteekki on voinut olla ensisijainen terveydenhoidon asiointipiste.

Yksilöllistä asiantuntijapalvelua lääkehoidon onnistumiseksi

Apteekin asiantuntijoiden työtehtäviin tuovat vaihtelevuutta muun muassa lääkkeen korvattavuuksiin liittyvien asioiden selvittäminen sekä lääkkeiden erityislupa-asiat. Joskus myyntiluvallisten lääkkeiden piiristä ei löydy yksittäiselle potilaalle sopivaa lääkettä ja silloin voidaan maahantuoda erityislupaa vaativa lääkevalmiste.

Espoon Keskustan apteekissa lääkkeiden toimituskatkoksiin, ja saatavuuteen liittyvät asiat ja tarvittaessa korvaavien valmisteiden saatavuus on selvitetty nopeasti Oriolan erityislupavalmisteiden maahantuontipalvelun asiantuntijoiden kanssa. Joskus yhteistyö on ollut potilaan elämän jatkumisen kannalta ratkaisevassa roolissa. Esimerkiksi harvinaisen Lambert-Eatonin myasteenisen syndrooman, LEMSin hoitoon käytetyn valmisteen saatavuudessa on ollut haasteita Brexitistä johtuen, mutta yhteistyöllä olemme varmistaneet, ettei asiakkaiden lääkehoitoon ole tullut katkoksia.

"Koen onnistuneeni työssäni, kun olen voinut poistaa asiakkaan epävarmuutta lääkehoitoon liittyen ja että olen saanut asiakkaan sitoutumaan hoitoonsa", Olli Åman, proviisori, Espoon Keskustan apteekki.